Nettiin on
ilmestynyt vuoden alussa niin kutsuttu Faktalaavu-plogi, joka ilmoittaa
antavansa ”tosiasiallista ja luotettavaa tietoa saamelaisista”. Tästä lähtökohdasta on ilmeisesti arvioitava
myös emeritusprofessori Pekka Sammallahden 10.2 julkaistua kirjoitusta, jonka
hän on otsikoinut ”Lapinkyläväki: saamelaisina esiintyviä suomalaisia”.Kirjoittajan
mukaan Inarin lapinkyläväki polveutuu Kyrön kylän asukkaista. Kyrön kylän
perusti Sammallahden mukaan Kittilästä Ivalojoen alajuoksulle 1750-luvulla
saapunut suomalainen uudisasukas Henrik Kyrö. Sammallahti kertoo Henrik Kyrön
asuneen aikaisemmin Tornionjokilaaksossa. Hänen mukaan Kyrö oli
pirkkalaissukua. Hänet kuitenkin merkittiin Kittilässä lappalaiseksi, koska hän
ei perustanut taloa vaan harjoitti metsästystä ja kalastusta.Tässä onkin
tosiasioita jo aluksi. Ensinnäkään Henrik Kyrön yhdistäminen pirkkalaisiin on
sananmukaisesti kaukaa haettua. Pirkkalaiset menettivät merkityksensä jo 1 500-luvulla
sen seurauksena, että Kustaa Vaasa poisti 1550 pirkkalaisprivilegiot.
Kaksisataa vuotta myöhemmin eläneellä Henrik Kyröllä ei voinut olla mitään
yhteyttä pirkkalaisiin. Toiseksi Henrik Kyrö ei asunut alun perin
Tornionlaaksossa. Tornionlaaksosta oli sen sijaan muuttanut hänen isoisänsä isä
eli Pellossa 1623 syntynyt Mickel Kyrö, joka meni naimisiin Kittilän ja
Enontekiön rajoilla asuneen saamelaisen Ingrid Sirkan kanssa. Henrik Kyrö oli
siis jo neljännen polven kittiläläinen (Riihitammela 2011 s. 306) ja
todennäköisesti myös kuuluisan Kittilän Päiviön jälkeläinen. Ehkä hän oli tietoinen, että hänen isoisänsä
isä oli tullut Pellosta. Tämä oli kuitenkin vain yksi hänen esivanhemmistaan.
Muut olivat Kittilästä.Jos Sammallahden tarkoituksena on tuoda esille Kyrön
suvun suomalaisuutta, minkä vuoksi hän ei mainitse Kyrön sukuun kuuluvan
Kyrön-Kaukosen-Näkkäläjärven sukuhaaraa. Tässä sukuhaarassa Kyrön puolisot
kuuluivat Savosta tulleen Kaukosen ja Matarengista tulleen Hetan sukuihin
(Riihitammela 2011 s. 322). Molemmat olivat suomalaisia uudisasukassukuja.
Heidän jälkeläisensä, Näkkäläjärvelle uudistilan perustanut Salomon Kaukonen
oli Näkkäläjärven suvun kantaisä ja hyvä esimerkki nimenomaan Kyrön suvun
suomalaisesta sukuhaarasta.Inarin vuoden 1758 rippikirjaan Henrik Kyrö
merkittiin Sammallahden mukaan rippikirjaan suomalaiseksi. Mitään tällaista
merkintää ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan hänet merkittiin uudistilalliseksi
sen jälkeen, kun hän oli perustanut uudistilan yhdessä inarilaisen kalastajasaamelaisen
Henrin Kuuvan kanssa vuonna 1758. Jos
Sammallahti tarkoittaa, että uudistilan perustaminen tekee henkilöstä
suomalaisen, tällöin myös Johan Aikiota ja Isak Paadaria tulisi pitää
suomalaisina, olivathan he perustaneet uudistilan jo ennen Kyröä ja Kuuvaa
(Inarin historia 2003 s 167). Tämä koskee käytännössä myös kaikkia Utsjoen
kalastajasaamelaisia.Sammallahti kirjoittaa: ”Fellman (III s. 333) kertoo
1800-luvun alussa Kyrön kylästä ja sanoo sen olevan kieleltään ja
elämänmuodoltaan suomalaiskylä. Tyypillisiä Henrik Kyrön jälkeläisten sukunimiä
ovat nykyään Akujärvi, Huhtamella, Kyrö, Mannermaa, Mattila”Asia ei ole
kuitenkaan näin. Kyseissä kohdassa Fellman toteaa, että vanhimpia
uudisasukkaita Inarissa on vain viisi. Tämän jälkeen hän toteaa, että viime
aikoina (1831) myös Inarin saamelaiset ovat alkaneet perustaa uudistiloja ja
hän luettelee tällaisia uudisasutuksia Muddusjärellä, Kaamasjoella,
Akujärvellä, Ivalonjokisuulla ja Koppelossa. Seuraavaksi hän toteaa, että Kyrön
kylässä on neljä uudisasusta, joita hän pitää suomalaisina ja jotka käyttivät
suomalaista vaatepartta. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että ne
kalastajasaamelaiset, jotka olivat asettuneen uudisasukkaiksi, eivät ole
Fellmannin mukaan suomalaisia vaan saamelaisia ja että nämä eivät pitäneet
suomalaista vaatepartta vaan saamelaista. Hänen mainitsemansa Akujärvet,
Huhtamellat ja Mannermaat ovat nimenomaan näiden saamelaisten jälkeläisiä. Kun
puhutaan suvusta, tarkoitetaan isälinjaa. Nämä kaikki suvut kuuluvat Morottajan
laajaan saamelaissukuun.Tässä tullaan koko esityksen merkillisimpään
kysymykseen. Miten Kyrön suku liittyy lainkaan tähän asiaan. Ne inarilaiset,
jotka haluavat puolustaa Inarin alkuperäisten saamelaisten oikeuksia ja ovat
järjestäytyneet Inarin lapinkylän kautta, eivät vetoa oikeuksien perusteena
siihen, että he ovat Henrik Kyrön jälkeläisiä ja vain osa edes on. He vetoavat
siihen, että he ovat Inarin alkuperäisten metsä- ja kalastajasaamelaisten
jälkeläisiä. Sammallahden peruste tämän asian kiistämiseksi on se, että yksi
Kyrön tyttö meni vuonna 1790 naimisiin Morottajan sukuun kuuluvan henkilön
kanssa. Jos se, että suvusta löytyy myös suomalaisia esivanhempia aiheuttaa
sen, että tällainen henkilö ei ole saamelainen, ei Suomessa ole tietenkään
yhtään saamelaista.ammallahti siteeraa Fellmannia kovin suppeasti. Utsjoella
pitkään asunut Fellmann toteaa, että Tenojoen väestö on suurimmalta osaltaan
suomalaista syntyperää ja vain vähäiseltä osaltaan saamelaista. (III s. 78-79). Hänen mukaansa kaikki tenolaiset
puhuvat lähes puhdasta suomea (IV s. 204). Wahlenbergin (1804 s. 24) mukaan
(Tenon ja Utsjoen) kalastajalappalaiset ovat useimmiten suomalaista alkuperää
ja ulkonäöltään suomalaisten kaltaisia. Hänen mukaansa suomalaiset ovat
muuttaneet alueelle Pohjanmaan pohjoisosista ja Tornion pitäjästä. Utsjoella
1800-luvulla käynyt Warelius (1848 s. 66-68) toteaa, että Tenojoen kalastajia
kutsutaan lappalaisiksi, vaikka he ovat lähes yksinomaan suomalaista
syntyperää.Sammallahden esitystä ei voi syyttää ainakaan liiallisesta
johdonmukaisuudesta. Helsingistä Utsjoelle muuttaneen Sammallahden nykyisen
kotiseudun asukkaat ovat saamelaisia, vaikka suuri osa heistä on epäilemättä
alkujaan suomalaisia. Kuitenkin yksi Henrik Kyrö riittää tekemään lähes
kaikista inarinsaamelaisista suomalaisia.
Sammallahti väittää, että Jouni Morottajan jälkeläiset olisivat saamelaisten jälkeläisiä vain Jouni Morottajan ja kahden tähän sukuun vuosina 1832 ja 1863 naidun Vallen sukuun kuulunen naisen kautta. Tämä väite on yksinkertaisesti vale eikä sitä ole tarvetta kommentoida. Jokainen ymmärtää, että jos henkilö polveutuu inarinsaamelaisista suvuista 1500-luvulta alkaen usean sukuhaaran kautta, täytyy esivanhemmista löytyä muitakin henkilöitä kuin Henrik Kyrö.Sammallahti toteaa, että saamaleiset hakivat vaimonsa lähinnä omasta väestään. Kyrön suvun jäsenet hakivat vaimonsa ”omasta väestään Inarista, Sodankylästä ja Kittilästä”. Tässäkin tulee esille vääristely, joka näyttää olevan hänelle typillistä. Jos katsoo esimerkiksi Morottajan suvun (ja siis myös Akujärven, Huhtamellan ym.) sukututkimusta, puolisoiden sukuniminä mainitaan muun muassa Ara, Musta, Korva, Mutenia, Korvanen, Riesto, Riimi, Äärelä ja Suikki. Tällaiset sukunimet viittaavat ensisijaisesti saamelaisiin pororaitioihin tai Kittilän ja Sodankylän metsäsaamelaisiin. On otettava huomioon, että Inari oli metsäsaamelaisten pohjoisin lapinkylä ja inarilaisten lähimpiä kieli- ym. sukulaisia olivat nimenomaan Inarin eteläpuoliset metsäsaamelaiskylät. Kyröjä Morottajan suvun puolisona esiintyy vain muutama. Sammallahden vääristely tulee esille nimenomana siinä, että hän tarkoittaa lapinkylään kuuluvilla henkilöillä vain Kyrön sukukuntaa, kun todellisuudessa kysymys on henkilöistä, jotka polveutuvat Inarin alkuperäisistä saamelaissuvuista.Sammallahti kirjoittaa: ”Kyseessä on kieleltään ja kulttuuriltaan kaksi erilaista kansaa, joista toinen polveutui suomalaista uudisasukkaista, puhui suomea ja edusti Lapin suomalaista talolliskulttuuria sosiaalisia suhteita myöten. Toisen kansan kieli oli saame, se polveutui saamelaista kanta-asukkaista ja oli kulttuuriltaan ja sosiaalisilta suhteiltaan selvästi saamelainen”Vaikka asian voi joitain tosiasioita rikkoen kärjistää näinkin, kysymys on kuitenkin siitä, että ne henkilöt, jotka yrittävät saada oikeutta itselleen lapinkylän kautta, eivät kuulu ensimmäiseen vaan jälkimmäiseen ryhmään.Seuraavassa kappaleessa Sammallahti yksinkertaisesti lähtee siitä, että ne inarinsaamelaiset, jotka ovat mukana lapinkylän toiminnassa ovat suomalaisia. Kun he käyttävät itsestään nimitystä lappalainen (tai saamelainen) he ”valtaavat nimityksen uuteen käyttöön”. Tosiasia on kuitenkin se, että kyseiset henkilöt ovat syntyperältään, asuinalueeltaan, kulttuuriltaan ja elinkeinoltaan paljon lähempänä saamelaisuutta kuin vaikkapa ne Etelä-Suomessa syntyneet ja kasvaneet henkilöt, jotka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja joilla ei ole mitään tekemistä saamelaisuuden kanssa. Kuka valtaa käsitteet ja keneltä?Sammallahti kirjoittaa, että Jouni Morottaja menetti saamen kielen jo 1700-luvulla eli ”6-7 sukupolvea sitten”. Hän ei kuitenkaan ilmoita lähdettä, mihin tämä tieto perustuu. Varma tieto on kuitenkin se, että Jouni Morottajan poika joutui jalkapuuhun, koska tämä ei osannut opettaa lapsilleen suomea. Lisäksi monet Jouni Morottajan jälkeläiset ovat pyrkineet hakeutumaan vaaliluetteloon sillä perusteella, että joku hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on täyttänyt kielikriteerin. Vaikka tästä olisi ollut yksiselitteistä näyttöä, saamelaiskäräjät on hylännyt tällaiset vaatimukset ryhmähyväksyntään viitaten.Sammallahden mukaan saamelaisia ja alkuperäsikansaan kuuluvia ovat ainoastaan kieliperusteella saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt. Muut ovat valtaväestöä, jotka Sammallahden mukaan lähinnä sortavat vaaliluetteloon merkittyjä henkilöitä. Otetaan tässä vaiheessa vähän etäisyyttä Sammallahteen ja käydään lävitse mitä tämä tarkoittaa.Alkuperäiskansaan kuulumisen edellytyksenä on se, että henkilö polveutuu alueen alkuperäisestä väestöstä ja on säilyttänyt ainakin osittain perinteisiä instituutioita (ILO 169-sopimus 1 artikla). Lisäksi edellytetään yleensä yhteyttä maahan ja perinteisiin elinkeinoihinNykyisen Pohjois-Suomen alkuperäisiä asukkaita ovat metsäsaamelaiset. Metsäsaamelaiset asuttivat vielä 1600-luvulla suurta osaa nykyisen Pohjois-Suomen alueesta (The Saami – A Cultural Encyslopaedia s. 186-187). Heillä oli yksinoikeus alueiden käyttöön ja elinkeinoihin. Heidän oikeutensa alueisiin oli niin vahva, että sitä on pidetty omistusoikeutena (Korpijaakko-Labba 1989).Vuonna 1673 annetun Lapinmaiden asutusplakaatin antamisen jälkeen suomalaiset uudisasukkaat valtasivat vähitellen 1700-luvun aikana heidän alueensa ja elinkeinonsa ja kirkko pyrki hävittämään kulttuurinsa kieltämällä muun muassa saamen kielen käytön. On kuitenkin tiedossa, että monessa tapauksessa he piilottivat kulttuurinsa ulkopuolisilta. Muulla tavalla ei ole selitettävissä, että vielä 1800-luvun puolivälissä saamea tiedetään puhutun yleisesti Kemin Lapin alueella, aina Sodankylän eteläosia myöten. Kokonaisuutena heidän kohtalonsa oli kuitenkin samanlainen kuin monen muun alkuperäsikansan eri puolella maailmaa. Siltä osin kuin saamelaista alkuperäsikansaa koskevalla lainsäädännöllä pyritään korjaamaan menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, tämän lainsäädännön tulisi koskea Suomessa nimenoman niitä henkilöitä, jotka ovat näiden saamelaisten jälkeläisiä. Metsäsaamelaiseen väestöryhmään kuuluminen tulee esille veroluetteloissa. Kruunun verovoudit kantoivat erityistä lappalaisilta perittävää lapinveroa aina 1550-luvulta lähtien. Pääsääntöisesti kaikki 15 vuotta täyttäneet miespuoliset saamelaiset olivat verovelvollisia, ja heidät on merkitty lapinveron kantoa koskeviin veroluetteloihin ja maakirjoihin. Inaria lukuun ottamamatta Kemin Lapin lapinkylien alueella alkuperäisiltä lappalaisilta kannettiin lapinveroa vuoteen 1763, Inarissa aina 1840-luvulle asti. Vaikka nämä luettelot on laadittu ensisijaisesti veronkantoa varten, ne ovat samalla myös luettelo nykyisen Suomen alueen alkuperäisistä saamelaisista. Kukaan ei voi väittää kuuluvansa nykyisen Suomen alueella eläneeseen ja elävään saamelaiseen alkuperäsikansaan, jollei hän pysty osoittamaan olevansa näihin luetteloihin merkittyjen saamelaisten jälkeläinen. On lapsellista väittää, että lappalaisilta perityn lapinveron kantoluetteloon merkitseminen ei kerro vielä siitä, että henkilö olisi ollut saamelainen vaan ainoastaan siitä, että henkilö harjoitti metsästystä ja kalastusta. Lapinveroa kannettiin vain lappalaisilta ja on tietysti selvää, että he saivat varsinkin vanhempana aikana pääasiallisen toimeentulonsa metsästyksestä ja kalastuksesta. Jos tämä on ongelma ei liene estettä vaatia, että kun Oulun maakunta-arkisto antaa tätä koskevan todistuksen, kysymyksessä tulee olla paitsi lapinveron kantoluetteloon merkitty, myös saamelaista sukua oleva henkilö.Vuoden 1852 rajasulun jälkeen nykyisen Pohjois-Suomen alueelle alkoi saapua tunturisaamelaisia Norjasta ja Ruotsista. He valtasivat alkujaan metsäsaamelaille kuuluneita alueita Itä-Enontekiöllä, Inarissa, Kittilässä ja Sodankylässä. Inarin metsäsaamelaiset kertovat, että Norjasta tulleet tunturilaiset valtasivat ”häikäilemättömällä julkeudella” peuranpyynnin itselleen (Nahkiaisoja 2006 s. 149-150) ja aiheuttivat suurta vahinkoa metsäsaamelaisten poronhoidolle (Tikkanen 1964 s. 42-72). Suomalaiset uudisasukkaat ja alueelle saapuneet tunturisaamelaiset tuhosivat peurakannat, johon metsäsaamelaisten toimeentulo ensisijaisesti perustui.Nykyisen saamelaiskäräjälain mukaan henkilön voidaan katsoa saamelaiseksi joko niin kutsutulla kieliperusteella tai lappalaisperusteella (3 §). Kieliperusteen taustalla on vuonna 1962 Enontekiön, Inarin, Utsjoen ja Pohjois-Sodankylän alueella tehty haastattelututkimus, jossa haastateltavilta kysyttiin, oliko vähintään yksi hänen isovanhemmistaan oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Jos haastateltava ilmoitti täyttävänsä kriteerin, hänet merkittiin saamelaiseksi. Tällaisia haastatteluja tehtiin kuitenkin vain tällä suppealla alueella tälläkin alueella hyvin summittaisesti. Toisissa taloissa käytiin, toisissa ei. Inarissa Akujärven, Koppelon, Veskonnimen, Inarinjokivarren ja Nellimin alueella ei käyty. Suurin osa perinteisestä saamelaisalueesta eli lapinkylien alueesta jätetiin kokonaan haastattelujen ulkopuolelle. Ilmeisesti kaikki ilmoitukset eivät myöskään pitäneet paikkansa. Vaikka haastateltava oli ilmoittanut isovanhempansa täyttäneen kielikriteerin, hän ei osannut sanoa isovanhempansa nimeä, vaikka tätä nimenomaisesti kysyttiin (Nickul 1968 s. 26).Moni varsinkin Pohjois-Lappiin muuttaneen suomalaisen uudisasukkaan jälkeläinen oppi alueella puhuttua saamea ja heidän jälkeläisensä täyttivät vuonna 1962 asetetun kriteerin. Tämä koski pääsääntöisesti myös alueelle muuttaneiden tunturilappalaisten jälkeläisiä.
Sammallahti väittää, että Jouni Morottajan jälkeläiset olisivat saamelaisten jälkeläisiä vain Jouni Morottajan ja kahden tähän sukuun vuosina 1832 ja 1863 naidun Vallen sukuun kuulunen naisen kautta. Tämä väite on yksinkertaisesti vale eikä sitä ole tarvetta kommentoida. Jokainen ymmärtää, että jos henkilö polveutuu inarinsaamelaisista suvuista 1500-luvulta alkaen usean sukuhaaran kautta, täytyy esivanhemmista löytyä muitakin henkilöitä kuin Henrik Kyrö.Sammallahti toteaa, että saamaleiset hakivat vaimonsa lähinnä omasta väestään. Kyrön suvun jäsenet hakivat vaimonsa ”omasta väestään Inarista, Sodankylästä ja Kittilästä”. Tässäkin tulee esille vääristely, joka näyttää olevan hänelle typillistä. Jos katsoo esimerkiksi Morottajan suvun (ja siis myös Akujärven, Huhtamellan ym.) sukututkimusta, puolisoiden sukuniminä mainitaan muun muassa Ara, Musta, Korva, Mutenia, Korvanen, Riesto, Riimi, Äärelä ja Suikki. Tällaiset sukunimet viittaavat ensisijaisesti saamelaisiin pororaitioihin tai Kittilän ja Sodankylän metsäsaamelaisiin. On otettava huomioon, että Inari oli metsäsaamelaisten pohjoisin lapinkylä ja inarilaisten lähimpiä kieli- ym. sukulaisia olivat nimenomaan Inarin eteläpuoliset metsäsaamelaiskylät. Kyröjä Morottajan suvun puolisona esiintyy vain muutama. Sammallahden vääristely tulee esille nimenomana siinä, että hän tarkoittaa lapinkylään kuuluvilla henkilöillä vain Kyrön sukukuntaa, kun todellisuudessa kysymys on henkilöistä, jotka polveutuvat Inarin alkuperäisistä saamelaissuvuista.Sammallahti kirjoittaa: ”Kyseessä on kieleltään ja kulttuuriltaan kaksi erilaista kansaa, joista toinen polveutui suomalaista uudisasukkaista, puhui suomea ja edusti Lapin suomalaista talolliskulttuuria sosiaalisia suhteita myöten. Toisen kansan kieli oli saame, se polveutui saamelaista kanta-asukkaista ja oli kulttuuriltaan ja sosiaalisilta suhteiltaan selvästi saamelainen”Vaikka asian voi joitain tosiasioita rikkoen kärjistää näinkin, kysymys on kuitenkin siitä, että ne henkilöt, jotka yrittävät saada oikeutta itselleen lapinkylän kautta, eivät kuulu ensimmäiseen vaan jälkimmäiseen ryhmään.Seuraavassa kappaleessa Sammallahti yksinkertaisesti lähtee siitä, että ne inarinsaamelaiset, jotka ovat mukana lapinkylän toiminnassa ovat suomalaisia. Kun he käyttävät itsestään nimitystä lappalainen (tai saamelainen) he ”valtaavat nimityksen uuteen käyttöön”. Tosiasia on kuitenkin se, että kyseiset henkilöt ovat syntyperältään, asuinalueeltaan, kulttuuriltaan ja elinkeinoltaan paljon lähempänä saamelaisuutta kuin vaikkapa ne Etelä-Suomessa syntyneet ja kasvaneet henkilöt, jotka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ja joilla ei ole mitään tekemistä saamelaisuuden kanssa. Kuka valtaa käsitteet ja keneltä?Sammallahti kirjoittaa, että Jouni Morottaja menetti saamen kielen jo 1700-luvulla eli ”6-7 sukupolvea sitten”. Hän ei kuitenkaan ilmoita lähdettä, mihin tämä tieto perustuu. Varma tieto on kuitenkin se, että Jouni Morottajan poika joutui jalkapuuhun, koska tämä ei osannut opettaa lapsilleen suomea. Lisäksi monet Jouni Morottajan jälkeläiset ovat pyrkineet hakeutumaan vaaliluetteloon sillä perusteella, että joku hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on täyttänyt kielikriteerin. Vaikka tästä olisi ollut yksiselitteistä näyttöä, saamelaiskäräjät on hylännyt tällaiset vaatimukset ryhmähyväksyntään viitaten.Sammallahden mukaan saamelaisia ja alkuperäsikansaan kuuluvia ovat ainoastaan kieliperusteella saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt. Muut ovat valtaväestöä, jotka Sammallahden mukaan lähinnä sortavat vaaliluetteloon merkittyjä henkilöitä. Otetaan tässä vaiheessa vähän etäisyyttä Sammallahteen ja käydään lävitse mitä tämä tarkoittaa.Alkuperäiskansaan kuulumisen edellytyksenä on se, että henkilö polveutuu alueen alkuperäisestä väestöstä ja on säilyttänyt ainakin osittain perinteisiä instituutioita (ILO 169-sopimus 1 artikla). Lisäksi edellytetään yleensä yhteyttä maahan ja perinteisiin elinkeinoihinNykyisen Pohjois-Suomen alkuperäisiä asukkaita ovat metsäsaamelaiset. Metsäsaamelaiset asuttivat vielä 1600-luvulla suurta osaa nykyisen Pohjois-Suomen alueesta (The Saami – A Cultural Encyslopaedia s. 186-187). Heillä oli yksinoikeus alueiden käyttöön ja elinkeinoihin. Heidän oikeutensa alueisiin oli niin vahva, että sitä on pidetty omistusoikeutena (Korpijaakko-Labba 1989).Vuonna 1673 annetun Lapinmaiden asutusplakaatin antamisen jälkeen suomalaiset uudisasukkaat valtasivat vähitellen 1700-luvun aikana heidän alueensa ja elinkeinonsa ja kirkko pyrki hävittämään kulttuurinsa kieltämällä muun muassa saamen kielen käytön. On kuitenkin tiedossa, että monessa tapauksessa he piilottivat kulttuurinsa ulkopuolisilta. Muulla tavalla ei ole selitettävissä, että vielä 1800-luvun puolivälissä saamea tiedetään puhutun yleisesti Kemin Lapin alueella, aina Sodankylän eteläosia myöten. Kokonaisuutena heidän kohtalonsa oli kuitenkin samanlainen kuin monen muun alkuperäsikansan eri puolella maailmaa. Siltä osin kuin saamelaista alkuperäsikansaa koskevalla lainsäädännöllä pyritään korjaamaan menneisyydessä tapahtuneita vääryyksiä, tämän lainsäädännön tulisi koskea Suomessa nimenoman niitä henkilöitä, jotka ovat näiden saamelaisten jälkeläisiä. Metsäsaamelaiseen väestöryhmään kuuluminen tulee esille veroluetteloissa. Kruunun verovoudit kantoivat erityistä lappalaisilta perittävää lapinveroa aina 1550-luvulta lähtien. Pääsääntöisesti kaikki 15 vuotta täyttäneet miespuoliset saamelaiset olivat verovelvollisia, ja heidät on merkitty lapinveron kantoa koskeviin veroluetteloihin ja maakirjoihin. Inaria lukuun ottamamatta Kemin Lapin lapinkylien alueella alkuperäisiltä lappalaisilta kannettiin lapinveroa vuoteen 1763, Inarissa aina 1840-luvulle asti. Vaikka nämä luettelot on laadittu ensisijaisesti veronkantoa varten, ne ovat samalla myös luettelo nykyisen Suomen alueen alkuperäisistä saamelaisista. Kukaan ei voi väittää kuuluvansa nykyisen Suomen alueella eläneeseen ja elävään saamelaiseen alkuperäsikansaan, jollei hän pysty osoittamaan olevansa näihin luetteloihin merkittyjen saamelaisten jälkeläinen. On lapsellista väittää, että lappalaisilta perityn lapinveron kantoluetteloon merkitseminen ei kerro vielä siitä, että henkilö olisi ollut saamelainen vaan ainoastaan siitä, että henkilö harjoitti metsästystä ja kalastusta. Lapinveroa kannettiin vain lappalaisilta ja on tietysti selvää, että he saivat varsinkin vanhempana aikana pääasiallisen toimeentulonsa metsästyksestä ja kalastuksesta. Jos tämä on ongelma ei liene estettä vaatia, että kun Oulun maakunta-arkisto antaa tätä koskevan todistuksen, kysymyksessä tulee olla paitsi lapinveron kantoluetteloon merkitty, myös saamelaista sukua oleva henkilö.Vuoden 1852 rajasulun jälkeen nykyisen Pohjois-Suomen alueelle alkoi saapua tunturisaamelaisia Norjasta ja Ruotsista. He valtasivat alkujaan metsäsaamelaille kuuluneita alueita Itä-Enontekiöllä, Inarissa, Kittilässä ja Sodankylässä. Inarin metsäsaamelaiset kertovat, että Norjasta tulleet tunturilaiset valtasivat ”häikäilemättömällä julkeudella” peuranpyynnin itselleen (Nahkiaisoja 2006 s. 149-150) ja aiheuttivat suurta vahinkoa metsäsaamelaisten poronhoidolle (Tikkanen 1964 s. 42-72). Suomalaiset uudisasukkaat ja alueelle saapuneet tunturisaamelaiset tuhosivat peurakannat, johon metsäsaamelaisten toimeentulo ensisijaisesti perustui.Nykyisen saamelaiskäräjälain mukaan henkilön voidaan katsoa saamelaiseksi joko niin kutsutulla kieliperusteella tai lappalaisperusteella (3 §). Kieliperusteen taustalla on vuonna 1962 Enontekiön, Inarin, Utsjoen ja Pohjois-Sodankylän alueella tehty haastattelututkimus, jossa haastateltavilta kysyttiin, oliko vähintään yksi hänen isovanhemmistaan oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Jos haastateltava ilmoitti täyttävänsä kriteerin, hänet merkittiin saamelaiseksi. Tällaisia haastatteluja tehtiin kuitenkin vain tällä suppealla alueella tälläkin alueella hyvin summittaisesti. Toisissa taloissa käytiin, toisissa ei. Inarissa Akujärven, Koppelon, Veskonnimen, Inarinjokivarren ja Nellimin alueella ei käyty. Suurin osa perinteisestä saamelaisalueesta eli lapinkylien alueesta jätetiin kokonaan haastattelujen ulkopuolelle. Ilmeisesti kaikki ilmoitukset eivät myöskään pitäneet paikkansa. Vaikka haastateltava oli ilmoittanut isovanhempansa täyttäneen kielikriteerin, hän ei osannut sanoa isovanhempansa nimeä, vaikka tätä nimenomaisesti kysyttiin (Nickul 1968 s. 26).Moni varsinkin Pohjois-Lappiin muuttaneen suomalaisen uudisasukkaan jälkeläinen oppi alueella puhuttua saamea ja heidän jälkeläisensä täyttivät vuonna 1962 asetetun kriteerin. Tämä koski pääsääntöisesti myös alueelle muuttaneiden tunturilappalaisten jälkeläisiä.
Käytännössä
lähes kaikki saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityistä 10 000 saamelaisesta
ovat henkilöitä, jotka ovat ilmoittaneet täyttäneensä vuoden 1962
haastatteluissa asetetun kriteerin tai ovat näiden henkilöiden jälkeläisiä.
Tämä tarkoittaa sitä, että vaaliluetteloon merkittyjen henkilöiden ei tarvitse
osoittaa polveutuvansa Suomen alkuperäisisitä saamelaisista. Suurin osa on sen
sijaan niiden henkilöiden jälkeläisiä, jotka valtasivat metsäsaamelaisten
alueet ja riistivät heille kuuluneet elinkeinot ja myös toimeentulon
perustan. Toisaalta suurin osa
saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityistä henkilöistä on selvästi
suomalaistunut. Kaksi kolmasosaa asuu nykyisen Pohjois-Lapin ulkopuolella,
pääasiassa Etelä-Suomen asutuskeskuksissa. Lapsista tämä luku on 80 %. Ainoa
yhteys saamelaisuuteen voi olla se, että tällaisella henkilöllä on ollut yksi
jo 1 800-luvulla elänyt esivanhempi, jonka on 1962 ilmoitettu oppineen saamen
kielen ensimmäisenä kielenään. Tästäkään ei tarvinnut esittää mitään näyttöä.
Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityistä henkilöistä arviolta 2-3 % saa
toimeentulonsa poronhoidosta. Suurin osa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon
merkitysitä henkilöistä ei siis täytä sitä vaatimusta, että alkuperäsikansaan
kuuluvien tulee säilyttää ainakin osittain alkuperäsikansalle kuuluneita
perinteisiä instituutioita eikä heillä ole yhteyttä saamelaisten perinteisiin
elinkeinoihin tai muuhun maankäyttöön.Esimerkkinä on käytetty sitä, että
helsinkiläinen pankinjohtaja, jonka yhdestä sukuhaarasta löytyy henkilö, joka
on vuoden 1962 haastattelujen perusteella on merkitty luetteloon, on
saamelainen, mutta sallalainen poromies, joka polveutuu kaikkien neljän
isovanhempansa kautta saamelaisista ei ole saamelainen. Miten perustuslaissakin
turvattu yhdenvertaisuus suhtautuu tähän? Lappalaisperuste on sinällään selvä
ja yksiselitteinen. Lukuun ottamatta yhtä tapausta, korkein hallinto-oikeus on
kuitenkin hylännyt kaikki lappalaisperusteella tehdyt valitukset. KHO:n mukaan
valitukset voitiin hylätä, koska maa- tai veronkantokirjan lappalaiseksi
merkitty henkilö on elänyt liian kaukana menneisyydessä. Tämä ei kuitenkaan
pidä paikkaansa. Kysymys on vain siitä, että Kemin Lapissa ja Etelä-Enontekiön
metsäsaamelaisilta ei enää vuoden 1762 (Inarissa 1840-luku) jälkeen
lappalaisista ei enää kannettu lapinveroa eli myöhempiä merkintöjä ei voi olla.
Tämä ei tarkoita, etteikö henkilö olisi ollut saamelainen tämän jälkeenkin.Oleellista
asiassa on kuitenkin se, että saamelaiskäräjälaissa ei ole mitään mainintaa
siitä, että vanhempia merkintöjä ei tule ottaa huomioon. Lappalainen
esivanhempi ei liity vaatimukseen saamelaiskulttuurin säilyttämisestä vaan
siihen, että henkilö polveutuu alueen alkuperäisestä väestöstä. Itse asiassa,
mitä vanhempi luettelomerkintä, sitä varmemmin henkilö polveutuu alueen
alkuperäisistä saamelaisista. Polveutumisen lisäksi alkuperäiskansaan kuulumisen
lisäksi kysymys on alkuperäisen kulttuurin säilyttäminen. Tämä ei koske
menneisyyttä vaan nykyään eläviä ihmisiä. Kaikkein elinvoimaisimpana
saamelaiskulttuuri on säilynyt saamelaiselinkeinoissa, metsästyksessä,
kalastuksessa ja poronhoidossa.Nykyinen tilanne on monella tavalla absurdi.
Saamelaiseen alkuperäsikansaan katsotaan kuuluvaksi ne henkilöt, joiden ei
tarvitse osoittaa polveutuvansa alueen alkuperäisestä saamelaisväestöstä ja
joista suurin osa ei ole säilyttänyt mitään yhteyttä saamelaiseen kulttuuriin.
Suurin osa on assimiloitunut suomalaiseen kulttuuriin ja elämäntapaan. Sen
sijaan niitä henkilöitä, jotka täyttävät nämä vaatimukset, ei hyväksytä
saamelaisiksi. Tällaisia henkilöitä ovat esimerkiksi metsästystä, kalastusta
tai poronhoitoa harjoittavat Lapissa asuvat henkilöt, jotka todistettavasti
polveutuvat alueen alkuperäisistä saamelaisista tai osaavat todistettavasti
puhua saamea. Norjassa kaikki halukkaat hyväksytään saamelaisiksi. Ketään ei
ole hylätty. Tällaisen käytännön on huomattu edesauttavan saamelaisen
kulttuurin säilymistä.Miksi asia on näin. Suurin syy on raha. Saamelaiskäräjät
saa valtiolta joka vuosi noin kolme miljoonaa euroa, minkä lisäksi useista
miljoonista päättämien on annettu saamelaiskäräjien vaaliluettelossa oleville henkilöille.
He saavat itse päättää tämän rahan käytöstä. Nämä rahavirrat halutaan pitää
omissa käsissä. Lisäksi kysymys on maaoikeuksista. ILO-sopimuksen 14 artiklan
mukaan omistusoikeus alkuperäisväestölle kuuluneisiin alueisiin tulee
tunnustaa. Kun Suomessa saamelaisina pidetään vain saamelaiskäräjien
vaaliluetteloon merkittyjä henkilöitä, omistusoikeus tulisi koskemaan vain
heitä. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että oikeus alueisiin, joihin
metsäsaamelaisilla on katsottu olleen omistusoikeus, tulisivat ILO-sopimusta
ratifioitaessa suurelta osin siirtymään niiden henkilöiden jälkeläisille,
joiden saapumisen seurauksena alkuperäiset saamelaiset menettivät heille
kuuluneet alueet.
Toinen syy on lainvalmistelu. Oikeusministeriön asiasta vastaavat virkamiehet eli Johanna Suurpää ja Sami Manninen näyttävät ymmärtäneen tehtävänsä niin, että heidän tulee edistää saamelaiskäräjien enemmistön poliittisia tavoitteita ja vastustaa vähemmistöä. Tämä näkyy monessa asiassa, muun muassa siinä, että kaikkien niistä komiteoiden ja työryhmien jäsenistä, joissa tätä asiaa on käsitelty, vähintään puolet tulee olla saamelaiskäräjien enemmistön nimittämiä. Tällöin asia ei voi koskaan edetä. Metsäsaameleisille ei ole myöskään koskaan myönnetty mitään rahoitusta.Kolmas syy on poliittiset lehmänkaupat. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja oli RKP:n ehdokkaana edellisissä eduskuntavaaleissa. Samaan aikaan RKP:n oikeusministeri ja nykyinen puheenjohtaja Henriksson pyrki kaikin keinoin muuttamaan saamelaiskäräjälakia niin, että lappalaispykälä olisi poistettu laista. Tällöin teoreettinenkin mahdollisuus metsäsaamelaisten hyväksymiseksi saamelaisiksi tulisi poissuljetuksi.Neljäs syy on se, että metsäsaamelailla ei ole mahdollisuutta saada näkemyksiään julkisuuteen. Helsingin Sanomat on kieltäytynyt julkaisemasta tähän asiaan liittyviä yleisönosastokirjoituksia. Vain saamelaiskäräjien johdon tavoitteita myötäilevät näkemykset ovat olleet esillä. On mahdotonta ajatella, että Yle Sapmi tai Lapin radio julkaisisi mitään sellaista, jossa metsäsaamelaisten näkemykset tulisivat esille.Viides syy on sosiaalisessa mediassa leviävä propaganda, jota faktalaavu ja Sammallahden artikkeli edustavat. Historiallisia tietoja otetaan esille valikoivasti ja ne esitetään monessa tapauksessa virheellisesti. Erilaisia käsityksiä esittävät henkilöt leimataan moraalisesti kyseenalaisiksi. Sammallahden mukaan inarinsaamelaisten oikeuksien puolustaminen on ”säälimätöntä leikkiä”. Hänen mukaan ”todellisia sortajia ja oman edun tavoittelijoita ovat lapinkylin toiminnassa mukana olevat saamelaiset julmine saamelaisleikkeineen”.Sammallahti tai hänen hengenheimolaisensa eivät myöskään koskaan kerro miksi he pitävät saamelaisina juuri määrättyjä henkilöitä. On vain ”saamelaiset”, ilman että kerrottaisiin minkä vuoksi juuri he eroavat muusta väestöstä sillä perusteella, että he täyttävät alkuperäsikansaan kuulumisen kriteerit. He eivät halua koskaan käydä tätä keskustelua. On vain ”saamelaiset” ja ”suomalaiset”.On ilmeistä, että propagandan levittäminen on tuloksellista nimenomaan tällaisessa tilanteessa. Aihepiiri on yleensä hyvin huonosti tunnettu. Harva on perehtynyt yksityiskohtaisemmin Lapin historiaan. Keskimääräinen lukija, varsinkaan Etelä-Suomessa ei kykene arvioimaan kriittisesti pitävätkö esitetyt tiedot paikkansa ja hyvin harvempi lähtee tarkastamaan lähteitä, jos niitä on ylipäätään ilmoitettu. Tällaisessa tilanteessa on jopa todennäköistä, että täysin virheellisetkin väitteet alkavat elämään omaa elämäänsä.
Toinen syy on lainvalmistelu. Oikeusministeriön asiasta vastaavat virkamiehet eli Johanna Suurpää ja Sami Manninen näyttävät ymmärtäneen tehtävänsä niin, että heidän tulee edistää saamelaiskäräjien enemmistön poliittisia tavoitteita ja vastustaa vähemmistöä. Tämä näkyy monessa asiassa, muun muassa siinä, että kaikkien niistä komiteoiden ja työryhmien jäsenistä, joissa tätä asiaa on käsitelty, vähintään puolet tulee olla saamelaiskäräjien enemmistön nimittämiä. Tällöin asia ei voi koskaan edetä. Metsäsaameleisille ei ole myöskään koskaan myönnetty mitään rahoitusta.Kolmas syy on poliittiset lehmänkaupat. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja oli RKP:n ehdokkaana edellisissä eduskuntavaaleissa. Samaan aikaan RKP:n oikeusministeri ja nykyinen puheenjohtaja Henriksson pyrki kaikin keinoin muuttamaan saamelaiskäräjälakia niin, että lappalaispykälä olisi poistettu laista. Tällöin teoreettinenkin mahdollisuus metsäsaamelaisten hyväksymiseksi saamelaisiksi tulisi poissuljetuksi.Neljäs syy on se, että metsäsaamelailla ei ole mahdollisuutta saada näkemyksiään julkisuuteen. Helsingin Sanomat on kieltäytynyt julkaisemasta tähän asiaan liittyviä yleisönosastokirjoituksia. Vain saamelaiskäräjien johdon tavoitteita myötäilevät näkemykset ovat olleet esillä. On mahdotonta ajatella, että Yle Sapmi tai Lapin radio julkaisisi mitään sellaista, jossa metsäsaamelaisten näkemykset tulisivat esille.Viides syy on sosiaalisessa mediassa leviävä propaganda, jota faktalaavu ja Sammallahden artikkeli edustavat. Historiallisia tietoja otetaan esille valikoivasti ja ne esitetään monessa tapauksessa virheellisesti. Erilaisia käsityksiä esittävät henkilöt leimataan moraalisesti kyseenalaisiksi. Sammallahden mukaan inarinsaamelaisten oikeuksien puolustaminen on ”säälimätöntä leikkiä”. Hänen mukaan ”todellisia sortajia ja oman edun tavoittelijoita ovat lapinkylin toiminnassa mukana olevat saamelaiset julmine saamelaisleikkeineen”.Sammallahti tai hänen hengenheimolaisensa eivät myöskään koskaan kerro miksi he pitävät saamelaisina juuri määrättyjä henkilöitä. On vain ”saamelaiset”, ilman että kerrottaisiin minkä vuoksi juuri he eroavat muusta väestöstä sillä perusteella, että he täyttävät alkuperäsikansaan kuulumisen kriteerit. He eivät halua koskaan käydä tätä keskustelua. On vain ”saamelaiset” ja ”suomalaiset”.On ilmeistä, että propagandan levittäminen on tuloksellista nimenomaan tällaisessa tilanteessa. Aihepiiri on yleensä hyvin huonosti tunnettu. Harva on perehtynyt yksityiskohtaisemmin Lapin historiaan. Keskimääräinen lukija, varsinkaan Etelä-Suomessa ei kykene arvioimaan kriittisesti pitävätkö esitetyt tiedot paikkansa ja hyvin harvempi lähtee tarkastamaan lähteitä, jos niitä on ylipäätään ilmoitettu. Tällaisessa tilanteessa on jopa todennäköistä, että täysin virheellisetkin väitteet alkavat elämään omaa elämäänsä.
Yrjö
Mattila, (Jouni Morottajan jälkeläinen mieslinjassa)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.